sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Helmikuun pöytäkirja 9.2.2010

Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
09.02.2010

Läsnä:
Ilpo Hettula, rehtori
Kirsi Kumpulainen, apulaisrehtori
Heikki Helomaa, pj
Kaija Järvelin
Aila Tiiliharju
Minna Pessala
Anne Kipinä
Leena Malo
Raimo Hätälä
Kaija Järvelin
Aila Tiiliharju
Marja Miettunen, siht.
Jenna Malo, oppilaiden edustaja
Valtteri Moilanen, oppilaiden edustaja

1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00

2. Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajana toimi Heikki Helomaa

3. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin

4. Toiminnallinen vanhempainilta
Edellisessä kokouksessa sovittuja asioita tarkennettiin koskien vanhempainiltojen järjestelyjä.

Keskusteltiin oppilaiden/nuorten nettikäyttäytymisestä ja miten sitä käsiteltäisiin vanhempainillan toimintapisteessä. Ehdotettiin, että olisi lyhyt asiantuntijan alustus aiheesta. Oppilaat voisivat kertoa omasta nettikäyttäytymisestään ja keskusteluun varataan mahdollisuus. Oppilaskunta ja tukioppilaat päättävät mitä oppilaiden/nuorten nettikäyttäytymisestä kerrotaan. Aiheesta tulee tuoda esille sekä positiivisia että negatiivisia puolia.

8-lk vanhempainilta pidetään 1.3.2010 klo 18.00 alkaen. 8F- luokan edustaja Kaija Järvelin esittelee lyhyesti vanhempainillassa Pokan toimintaa.

7-lk vanhempainilta pidetään 18.3.2010 samoilla teemoilla. Eija Kreivi-Kangasta ehdotettiin kertomaan Pokan toiminnasta tässä vanhempainillassa.

Vanhempainillasta laaditaan lehdistötiedote. Kaija Järvelin vastaa lehdistötiedotteesta.

Vanhempainilta voisi olla esim. nimellä: Yhteisilta Inno-aulassa

5. Koti- ja koulutoimikuntien tapaaminen 21.1./ Heikki Helomaa
Yhteistoimintaa voisi olla esim. erilaisten ongelmatilanteiden pohtiminen ja mahdollisista toimista sopiminen. Toimikuntien välille olisi hyvä luoda verkosto, jota voitaisiin käyttää tiedon siirtämiseen.

Opetustoimen strategia päivitetään vastaamaan Oulun kaupungin strategiaa, joka on hyväksytty vuoteen 2020. Opetustoimen osalta vanhempaintoimikuntien on toivottu ottavan kantaa strategiaan jo sen luonnosvaiheessa.

Seuraava yhteinen tapaaminen on suunniteltu huhtikuulle Metsokankaalle.

6. Muut esille tulevat asiat
Rehtorin esille tuomia asioita:
Koulun Inno-aula on valmis ja käytössä. Uudistetuista luokkatiloista on tullut positiivista palautetta. Sähköinen oppikirja on tulossa käyttöön. Asiasta on pilottihanke yhteistyössä Otava-kustantamon kanssa.

Talousasioiden suhteen koulun tilanne on hyvä johtuen viimevuoden hyvästä tilinpäätöksestä. Kaikesta huolimatta talouden tasapainottaminen vaatii toimenpiteitä tänäkin vuonna ja kouluille on asetettu säästötavoitteita. Opetustoimen henkilöstömenot ylittyivät reilusti v. 2009. Talousasioiden tiimoilta on perustettu työryhmä selvittämään miten eri koulut voisivat talouttaan tasapainottaa ja pysyä näin asetetussa budjetissa.

Erityisluokkien opetuksen järjestämistä selvitellään. Selvittelytyön tekee siihen nimetty työryhmä.

Maksuttomien koulukuljetusten järjestäminen on myös selvittelyn alla.

Keskusteltiin oppilaiden kännykkä käyttäytymisestä. Asiasta keskustellaan edelleen seuraavassa kokouksessa.

7. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.05

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

ti 9.2.2010 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Esityslistan hyväksyminen
4. Toiminnallinen vanhempainilta
5. Koti-ja koulutoimikuntien tapaaminen 21.1. /Heikki Helomaa
6. Muut esille tulevat asiat
8. Kokouksen päättäminen

tiistai 8. joulukuuta 2009

Joulukuun pöytäkirja 8.12.09

Pohjankartanon Vanhempaintoimikunta POKKA 8.12.2009

Läsnä:

Heikki Helomaa, pj.
Maarit Mantila, siht.
Aila Tiiliharju
Heli Lindberg
Leena Malo
Anne Kipinä
Kaija Järvelin
Kirsi Kumpulainen
Minna Pessala
Sekä koulun oppilaat:
Antti Vuoti 7 C
Ella-Riikka Mankinen 8 Em
Nina Huovinen 8 Em

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05.

2. Kokouksen esityslista hyväksyttiin

3. Toiminnallisen vanhempainillan suunnittelu

Helmi-maaliskuun vaihteessa (luultavasti viikko 8 tai 9) järjestetään koulussa toiminnallinen vanhempainilta 7. ja 8. -luokan oppilaiden vanhemmille. Tavoitteena on esitellä koulun innoaulan toimintaa sekä tutustuttaa vanhempia toisiinsa. Vanhempainilta järjestetään kuitenkin eri iltana seiskojen ja eri iltana kasiluokan vanhemmille, jotta tilaa aulassa riittäisi paremmin illanvietolle.

Toiminnallista vanhempainiltaa suunnittelimme seuraavanlaisesti. Illan ohjelma alkaa yhteisellä avauksella, jossa esittäytyvät Pokan edustajat, koulun oppilaskunta sekä tukioppilaat. Mahdollisesti myös koulun rehtori lausuu muutaman sanan. Sen jälkeen vuorossa voisi olla oppilaiden musiikkiesitys. Tämän jälkeen siirrytään aulan toimintapisteisiin, joita on noin kuusi. Kutakin toimintapistettä esittelee jokaiselta luokalta valitut oppilaat 15 minuutin ajan. Äänimerkin jälkeen vanhemmat siirtyvät seuraavaan pisteeseen jne. Esittely voi tapahtua siten, että oppilaat vain näyttävät kuinka kone/ohjelma toimii tai siten, että pisteessä toteutetaan jonkinlainen kisa vanhempien ja oppilaiden välillä. Oppilaat voivat ideoida kutakin esittelyä keskenään tammikuun aikana. Illan aikana näytetään kuvaruudulta oppilaskunnan kuvaamaa videomateriaalia koulutyöskentelystä Pohjankartanon koulussa ns. non-stopina. Jollakin luokalla on mahdollisuus myydä kahvia/teetä ja leivonnaisia illan aikana aulassa. Ilta päättyy kisailujen palkintojenjakoon sekä musiikkiesitykseen. Pokka ideoi annettavaa palkintoa yhdessä muutaman oppilaan kanssa sekä lähettää tapahtumasta lehdistötiedotteen alueen tiedotusvälineille lähempänä ajankohtaa.

4. Kevään kokousajat

Kevään ensimmäinen kokous on tiistaina 9.2. klo 18.00. Maaliskuun kokous on 16.3. Seuraavat kokoukset kuukauden toinen tiistai klo 18.00.

5. Muut esille tulevat asiat ja opettajien terveiset

Apulaisrehtori Kirsi Kumpulainen kertoi, että uusi aula on herättänyt kovasti mielenkiintoa ja vierailijoita on käynyt tutustumassa siihen vilkkaasti syksyn aikana.

6. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.20.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Marraskuun pöytäkirja 10.11.2009

Pohjankartanon vanhempaintoimikunta Pokka 10.11.2009

Läsnä:
Eija Kreivi-Kangas, pj.
Maria Miettunen, siht.
Heikki Helomaa
Kari-Pekka Tampio
Kirsi Kumpulainen
Kaija Järvelin
Raimo Hätälä
Leena Malo
Kirsti Kakko-Järvelä
Aila Tiiliharju
Minna Pessala


1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.06, todettiin estyneet jäsenet.

2. Kokouksen esityslista hyväksyttiin

3. Toiminnallinen vanhempainilta
9- ja10-luokkien vanhempainilta päätettiin pitää messutyyppisenä. Ohjelmaan sisältyy yhteishakuinfo. Tarkkaa
ajankohtaa ei vielä sovittu, mutta ensi vuoden alussa viikko 3 on todennäköinen 7 ja 8-luokkien vanhempainillan ajankohta on todennäköisesti helmi-maaliskuu. Vanhemmilta pyydetään ideoita ohjelmaan. Vanhempainilloissa on hyvä mahdollisuus kertoa myös Pokan toiminnasta ja innostaa sekä rekrytoida mukaan uusia jäseniä. Kaija Järvelin pitää infon 8-luokkalaisten vanhemmille. Joulukuulle sovittu Pokka käytetään vanhempainiltain suunnitteluun ja järjestelyyn.

4.Innoaula
Innoaulan ja sen laitteiden käyttöön liityen oppilaat ja huoltajat ovat tutustuneet yleisiin sääntöihin koteihin jaetun
tiedotteen välityksellä. Oppilaat ovat sitoutuneet noudattamaan sääntöjä allekirjoittamalla ne. Jokaiselle laitteelle ja sen käytölle on laadittu omat yksityiskohtaiset säännöt. Sääntöjen laatimisessa on ollut mukana koulun oppilaskunta. Sääntöjen lisäksi oppilaille on kerrottu Innoaulan laitteiden ja kalusteiden hinnoista. Innoaulan laitteet ja kalusteet ovat teknisiä ja hinnaltaan erittäin arvokkaita. Koulun oppilaita on laitteiden vastuuhenkilöinä.
Innoaulan avajaisia on vietetty pe 6.11.2009, jolloin laitteita on kokeiltu. Kalevaattori eli sanomalehti Kalevan
piste on kahvilassa. Innoaulan välineitä voisi olla mahdollista käyttää myös kerhotoimintaan. Innoaula on herättänyt kiinostusta ja vieraita on käynyt tutustumassa laitteisiin sekä Suomesta että ulkomailta.

5. Sikainfluenssatilanteesta:
Koululla on muutamia varmistettuja H1N1-influenssa tapauksia. Luokilta on ollut vaihtelevasti oppilaita sairaana ja poissa. Tilanne näyttää kuitenkin tällä hetkellä rauhalliselta. Oulun kaupungilla ei ole erityisiä ohjeita kouluille,
kuitenkin kotona tulisi olla ainakin yksi oireeton päivä. Opettajat voivat ohjeistaa oppilaita käsi- ym hygieniasta,
jolla voidaan ehkäistä taudin leviämistä. Rokotukset alkavat viikolla 47 alimmista luokka-asteista kuten kotiin tulleessa tiedotteessa ilmoitettiin

6. Muut esille tulevat asiat
Oppilaat puuhaavat tällä hetkellä Pidä huolta -teemaa. Tukioppilastoimintaan halukkaat voivat hakea ja valinnat tehdään myöhemmin.

Vanhempaintoimikunnan jäsenet ilmoittavat edustamiensa luokkien luokanvalvojille omat sähköpostiosoitteensa ja voivat kertovat muutamalla sanalla Pokan toiminnasta sekä sen, että tarvittaessa Pokan jäseniin voi olla yhteydessä koulua koskevissa asioissa. S-posti osoitteet välitetään oppilaiden huoltajille Helmen kautta. Kirsi selvittää Helmen käyttömahdollisuutta vanhempien keskinäiseen kommunikointiin.

Keskusteltiin ammattimessujen toteutuksesta 2010 loppuvuodesta. Todettiin, että 9-10 luokille messut ovat ammatinvalinnan ja tulevaisuuden kannalta tärkeä tapahtuma. Keväällä panostetaan messujen suunnitteluun.

Seuraava kokous 8.12.2009 klo 18 koulun opettajainhuoneessa.

Huom. 9.12.2009 koulun musiikkiluokkien joulukonsertti Oulun tuomiokirkossa klo 19!

Kokouksen päättäminen, puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.16.

torstai 5. marraskuuta 2009

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

Aika: ti 10.11.2009 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Esityslistan hyväksyminen
4. Toiminnallinen vanhempainilta
5. Innoaula
6. Sikainfluenssatilanteesta
7. Muut esille tulevat asiat
8. Seuraavat kokoukset
9. Kokouksen päättäminen

lauantai 10. lokakuuta 2009

Lokakuun pöytäkirja 6.10.2009

Pokka Pohjankartanon vanhempaintoimikunta kokous 6.10.2009

Läsnä:
Eija Kreivi-Kangas, pj
Heikki Helomaa, sihteeri
Kirsi Kumpulainen
Irma Takala
Anne Korhonen
Heli Lindberg
Maarit Mantila
Sanna Pääkkönen
Kirsti Kokko-Järvelä
Anne Kipinä
Kaija Järvelin
Seppo Haapalainen
Minna Pessala
Maarit Tohmola
Aino Siurua


1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi

2. Kokouksen järjestäytyminen

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.



3. Esityslistan hyväksyminen

Kokouksella oli poikkeava esityslista.
Kokouksen aihe oli Toiminnallisen vanhempainillan suunnittelu, aiheen esitteli vararehtori Kirsi Kumpulainen. Esittelyn tarkoitus oli pohjustaa tarkemmin illan aihetta.


4. Toiminnallisen vanhempainillan suunnittelu

Tavoite on järjestää vanhempainilta, jossa vanhemmat pääsevät tutustumaan koulun uusiin toimintoihin sekä samalla saadaan markkinoitua uutta aulaa heille.

Opinto-ohjaajan ehdotus: yhdistää yhteisvalinta info sekä 9- ja 10-luokkien vanhempainilta, jolloin saataisiin nuoret osallistumaan illan järjestelyihin.

Ajatuksena on, että oppilaat voisivat esitellä tilojen toimintoja vanhemmille.

Esitettiin, että pokka voisi laatia lehdistötiedotteen aulan uusista asioista, ja saada näin myöskin lehdistö kiinnostumaan koulussa tapahtuneista muutoksista.

5. Aulan suunnittelun esittely

Aulan suunnitteluun osallistunut arkkitehti Sanna Pääkkönen Archeus Oy:stä kertoi suunnittelusta sekä toteutetuista hankkeista Pohjankartanon koulussa.

Luokkien suunnittelun lähtökohtana oli, että järjestys voisi olla jotain muuta kuin ns. pulpetit rivissä -malli. Haettiin luokkatiloihin monikäyttöisyyttä, viihtyvyyttä ja kodikkuutta.

Aulan suunnittelun lähtökohtana on ollut ,ettei mitään rakenteita muutetta eikä rikota, jotta aula on muutettavissa takaisin alkuperäiseen tilaansa.

Aulan pisteiden suunnittelussa on otettu huomioon käyttäjien toiveita, esim. haluttiin pehmeitä sohvia, keskustelu alueita, peli alueita jne. Näitä asioita on toteutettu erittäin laajasti omiin alueisiinsa ympäri aulaa.

6. Oppilaskunnan puheenjohtaja Aino Siuruan puheenvuoro oppilaskunnassa yhdessä luoduista "pelisäännöistä"

Suunnittelu on tehty yhteistyössä lukion oppilaskunnan kanssa.

Pelisääntöjen tarkoitus on taata kaikille tasavertaiset mahdollisuudet päästä käyttämään uusia toimintoja, sekä taata laitteiden ja kalusteiden kunnossa pysyminen.

Kun sääntöjen luomiseen on osallistunut oppilaskunnat yläasteelta sekä lukiosta, uskotaan että nuorten on niitä helpompi noudattaa kun ne ovat nuorten itsensä luomat.

7. Pidä huolta on tämän vuoden teema

Koulun tämän vuoden teema on ”pidä huolta”. Tarkoituksena on oppilaiden kanssa järjestää pidä huolta -viikot. Koulu haluaisi palkintoja näiden pidä huolta viikolla tapahtuviin kilpailuihin. Palkinnot voisivat olla myös esim. erilaisia palveluja (ilmainen hiustenleikkaus, hieronta jne.)

Teeman ympärille on helpo rankentaa monenlaista asiaa, uusien investointien huolehtimisesta kanssaihmisten huolehtimiseen ja kaikkea tälle välille.

Teeman mukaisesti jaetaan tämän vuoden taksvärkki tuotot 4200 € puoliksi Mannerheimin lastensuojeluliiton mielenterveystyöhön sekä Taksvärkki ry:lle sijoitettavaksi edelleen Bolivian alkuperäiskansojen olojen parantamiseen.

8. Seuraava kokous

Seuraava kokous 10.11 klo 18.00

9. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen.



tiistai 6. lokakuuta 2009

Syyskuun pöytäkirja 8.9.2009

MUISTIO


Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
08.09.2009

Kuukausikokous
Läsnä:
Ilpo Hettula rehtori Heli Lindberg 7B
Kirsi Kumpulainen apulaisrehtori Maarit Mantila 9G,7E
Minna Pessala Eija Kreivi-Kangas 7E pj
Anna Kipinä 7F Kirsti Kokko-Järvelä 7C
Leena Malo 9F Seppo Haapalainen 7A
Marja Miettunen 7C siht.

1. Kokouksen avaus
Rehtori avasi kokouksen klo 18.10

2. Kokouksen järjestäytyminen
Vanhempaintoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Eija Kreivi-Kangas, varapuheenjohtajaksi Heikki Helomaa ja sihteeriksi Marja Miettunen

3. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin. Sovittiin, että esityslista on kokouksissa pääosiltaan sama kuin nyt hyväksytty.

4. Lukuvuoden 2009-2010 suunnittelua
Ideoitiin erilaisia tapahtumia ja mahdollisuuksia kehittää ja lisätä oppilaiden, opettajien ja vanhempien yhteistyötä.
Sähköistä reissuvihkoa, Helmi, voidaan hyödyntää huoltajien ja koulun välisessä tiedottamisessa. Helmi vaihtuu mahdollisesti 2010 alusta toiseen järjestelmään. Huoltajille laitetaan mm. vanhempaintoimikunnan jäsenten yhteystiedot. Vanhempia rohkaistaan olemaan yhteydessä vanhempaintoimikunnan jäseniin tarvittaessa. Muistutetaan huoltajia, että vanhempaintoimikunta käsittelee ainoastaan kouluun liittyviä yleisiä asioita, ei koskaan yksittäisen oppilaan asioita.

Kuluvan vuoden teema koululla on: PIDÄ HUOLTA
Teemaan liittyen ideoitiin mm. talkoita eri aiheista, teemailtoja ja tutustumista mm Inno-aulaan ja sen laitteisiin. Tekeminen olisi yhdessä tekemistä; oppilaat, opettajat ja vanhemmat.
Rehtori kutsui myös vanhempia osallistumaan koulun aamunavausten pitämiseen.

5. Rehtorin ja opettajakunnan esille tuomat asiat
Sovittiin, että esityslistaan lisätään kohta: Oppilaskunnan terveiset

6. Oppilaskunnan terveiset
Jokaiselta luokalta valitaan edustaja oppilaskuntaan. Oppilaskunta toimii linkkinä oppilaiden ja opettajien välillä sekä on mukana es. tapahtumien järjestämisessä ja muissa käytännön asioissa tarvittaessa.
Koululla on myös tukioppilastoimintaa. Tukioppilaiksi voivat hakea toiminnasta kiinnostuneet oppilaat.

7. Muut esille tulevat asiat
Ei muita asioita

8. Kokousaikataulu
Sovittiin syksyn kokousajat: 6.10, 10.11 ja 8.12.2009. Kokous pidetään opettajainhuoneessa alkaen klo 18

9. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.50