keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Helmikuun pöytäkirja 11.2.2009

POKKA Pöytäkirja
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta


KUUKAUSIKOKOUS

Aika: 10.2.2009 klo 18.00

Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone

Läsnä:

Maire Toivanen puheenjohtaja, sihteeri
Kaija Järvelin
Maire Kuoppala
Mari Kuoppala
Kirsi Kumpulainen
Leena Malo
Leena Tuomivaara


1
Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi

2
Kokouksen järjestäytyminen

Sihteeri oli estynyt saapumasta paikalle ja puheenjohtaja toimi myös sihteerinä

3
Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

4
Oppilaskunnan terveiset

Oppilaskunta kerää oppilailta palautetta viime syksyn koulukuvauksesta. Kuvauksen suoritti Fotomylly. Palaute on käytettävissä maaliskuun kokouksessa.

Helmikuun lopussa on bändipäivä oppilaitoksella.

Ensi viikon tiistaina järjestetään Oulussa ensimmäistä kertaa kaupunkikokous, jossa on mukana edustus Pohjankartanon koulusta.

5
Koulukuvaukset

Kuultiin kahden eri firman esittelyt ja tarjoukset koulukuvausten järjestämisestä. Esittelijöinä olivat Suomen mallikuvista Jarmo Ollila ja Seppälän koulukuvista Hannu Harri. Seppälän koulukuvat jätti kirjallisen tarjouksen opettaja Leena Tuomivaaralle ja Suomen mallikuvat lupasi laittaa kirjallisen tarjouksen puheenjohtajalle sähköpostissa.

Todettiin, että seuraavassa kokouksessa on viimeinen koulukuvaustarjous, jonka jälkeen asiasta voidaan vasta päättää.

6
Kuorofestivaalit

Vanhempaintoimikuntaa on pyydetty mukaan ideoimaan kuorofestivaalin sponsoreiden hankkimisessa. Kuorofestivaaleille osallistuu Oulun alueelta seitsemän kuoroa ja neljä kuoroa ulkomailta. Festivaali on 7. – 10.5.2009 ja Pohjankartanon koulu organisoi tapahtumaa.

Ideoitiin erilaisia keinoja saada taloudellista tukea käytännön järjestelyihin. Sovittiin, että Pohjankartanon koulun vanhemmille laitetaan asiasta tietoa Helmi-järjestelmän kautta. Koulun nettisivulle laitetaan myös tiedote. Keskusteltiin siitä, miten informoida muita festivaaleille osallistuvia kuoroja ja heidän vanhempiaan mm. Madetojan musiikkilukio, Herukan ja Rajakylän musiikkiluokat. Sovittiin, että järjestelytoimikunta auttaa tiedotteen tekemisessä ja tiedotteet tehdään POKKAn nimissä.

7
Seuraava kokous

Seuraavan POKKAn kokous on ti 10.3.2009 klo 18.

8
Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.35


Maire Toivanen
Puheenjohtaja
Sihteeri

maanantai 2. helmikuuta 2009

Helmikuun kokouskutsu/asialista

POKKA
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta 2.2.2009

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA
Aika: ti 10.2.2009
klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Esityslistan hyväksyminen
4. Koulukuvaukset
5. Tulevaisuuden koulu –hankkeen raportti
6. Muut esille tulevat asiat
7. Seuraavat kokoukset (10.3., 7.4. ja 12.5. )
8. Kokouksen päättäminen

torstai 8. tammikuuta 2009

Tammikuun kokouskutsu/esityslista

Tammikuun kokouskutsu/esityslista
POKKA
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta 8.1.2009

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA
Aika: ti 13.1.2009 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone

1 Kokouksen avaus
2 Kokouksen järjestäytyminen
3 Esityslistan hyväksyminen
4 Luokkakuvaukset
5 Smart-hanke
6 Muut esille tulevat asiat
7 Seuraavat kokoukset (10.2., 10.3., 7.4. ja 12.5. )
8 Kokouksen päättäminen

lauantai 20. joulukuuta 2008

Joulukuun pöytäkirja 9.12.2008

POKKA PÖYTÄKIRJA
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
KUUKAUSIKOKOUS
Aika: 9.12.2008 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone

Läsnä:
Maire Toivanen, puheenjohtaja
Kari-Pekka Tampio, sihteeri
Ilpo Hettula, rehtori
Kaija Järvelin
Leena Malo
Heikki Helamaa


1 Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleeksi kokoukseen.

2 Kokouksen järjestäytyminen
Puheenjohtaja ja sihteeri olivat paikalla ja hoitivat kyseiset tehtävät.

3 Esityslistan hyväksyminen
Esityslistaa ei oltu laadittu etukäteen.
Käsiteltiin palautteita, joita kerättiin ammattimessuilla esiintyneiltä vanhemmilta sekä oppilailta. Lisäksi keskusteltiin koulukuvauksista sekä liikuntatoiminnasta.

4 Ammattimessujen palautteet
Palautekyselyihin oli vastannut 368 oppilasta ja 25 ammattiryhmien esittelijää. Kiitos saamistamme palautteista. Vanhemmilta saatiin mm. palautteita, jotta esitysten välissä voisi olla reilut tauot ja oppilaat voisivat valmistellla kysymyksiä etukäteen. Palautekyselyn tulokset tämän pöytäkirjan liitteinä (Liite 1).

Keskusteltiin myös aiheista, joita voitaisiin kehitellä eteenpäin seuraavia ammattimessuja ajatellen. Erityisesti kymppiluokkien oppilaille ohjelmaa tulee kehittää. Kehitysaihioiksi päätettiin ottaa seuraavia asioita:
- Kympeille voisi olla samaan aikaan erikseen suunnattu ohjelmaa. Ei pakko olla lauantaina.
- Yhteistyötä esimerkiksi ammattioppilaitosten kanssa.
- Opot otetaan mukaan heti valmisteluvaiheessa.

Lisäksi pyritään hankkimaan valtiovallan edustusta paikalle. Esimerkiksi työ- tai/ja opetusministeri saattaisivat olla mielenkiintoisia tuttavuuksia.

5 Koulukuvaukset
Sovittiin, että pyydetään muutamia koulukuvaajia esittelemään omia tuotteitaan ja palvelujaan ensi keväänä.
Sovittiin, että selvitetään myös muita mahdollisuuksia. Markkinoilla on vaihtoehtoja, jotka tarjoavat tuotteitaan nettipalveluina. Etuina mm. asiakaskohtainen räätälöinti ja huokeammat kustannukset. Asiaa selvitetään.

6 Liikuntaa koulun jälkeen
Keskusteltiin, josko oppilailla olisi kiinnostusta esimerkiksi ohjattuun pelailuun vaikkapa sählyn tmv. merkeissä. Todettiin, että saattaa olla oppilaita, jotka eivät kuulu urheiluseuroihin tai muutoin ole aktiiviharrastajia, mutta olisivat kyllä kiinnostuneita satunaiseen pelailuun. Sovittiin, että Heikki selvittelee, onko koululta mahdollista saada salivuoroja. Selvitetään sitten, löytyykö asialle kannatusta oppilaiden keskuudessa.

7 Muut esille tulevat asiat
Ei muita kokousasioita.

8 Seuraava kokous
Seuraava kokous pidetään 13.11. klo 18.00.
Kokoukset pidetään Pohjankartanon opettajainhuoneessa.

9 Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.30.

torstai 23. lokakuuta 2008

Lokakuun pöytäkirja 1.10

POKKA PÖYTÄKIRJA
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta 1.10.2008

KUUKAUSIKOKOUS
Aika: 1.10.2008 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone


Läsnä: Maire Toivanen, puheenjohtaja
Sari Heinikoski
Pirjo Syrjälä
Kirsi Kumpulainen, apulaisrehtori
Kari-Pekka Tampio, sihteeri

1
Kokouksen avaus



Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleeksi kokoukseen.
2
Kokouksen järjestäytyminen
Puheenjohtaja ja sihteeri olivat paikalla ja hoitivat kyseiset tehtävät.
3
Esityslistan hyväksyminen
Esityslista ei ole laadittu etukäteen.
Käsiteltiin lähinnä la 15.11.2008 pidettäviä ammattimessuja.
4
Ammattimessuja koskeva kysely oppilaille
Kyselyt oppilaille lähetetty ja vastaukset saatu.
Oppilaiden toiveet eri ammateista (top -25) ovat olleet mukana kyselyissä. Vanhemmilta saatu vastauksina/lupauksina noin 20 eri ammattien edustajaa.
Todettiin, että kaivattaisiin lisäksi palomiehen, poliisin ja eläinlääkärin ammattien edustajia. Myös muusikon ammattiedustajaa kaivattaisiin.
Sovittiin, että Kirsi on yhteydessä poliisiin ja Maire paloviranomaiseen. Sari selvittää, saadaanko myös eläinlääkärin ammattiin edustaja paikalle. Muusikon ammattiedustajaa tiedustellaan oppilaiden välityksellä (Kirsi).
Maire toimittaa jatko-ohjeet henkilöille, joiden toivotaan tulemaan esittelemään ammattejaan. Palaveri ammattien edustajien kanssa 5.11.2008.
Sovittiin, että laaditaan lehdistötiedote tapahtumasta. Käsitellään asiaa seuraavassa kokouksessa (5.11.). Sovittiin, että Pirjo laatii alustavan lehdistötiedotteen seuraavaan kokoukseen.
Kirsi ja Sirpa organisoivat käytännön järjestelyistä koululla.
5
Muut esille tulevat asiat
Ei muita kokousasioita.
6
Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään ke 5.11. klo 18.00.
Kokoukset pidetään Pohjankartanon opettajainhuoneessa.
7
Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.30.



Maire Toivanen Kari-Pekka Tampio


Puheenjohtaja Sihteeri

tiistai 30. syyskuuta 2008

Syyskuun pöytäkirja

KUUKAUSIKOKOUS


Aika: 15.1.2008 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon koulu, opettajainhuone


Läsnä: Maire Toivanen, puheenjohtaja

Heikki Helomaa

Ilpo Hettula, rehtori

Kirsi Kumpulainen

Sirpa Tuomivaara

Kari-Pekka Tampio




1

Rehtori Ilpo Hettula avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleeksi.



2

Kokouksen järjestäytyminen

Valittiin vahenpaintoimikunnan puheenjohtajaksi Maire Toivanen

varapuheenjohtajaksi Heikki Helomaa ja sihteeriksi

Valinnan jälkeen he hoitivat kyseiset tehtävät.



3

Esityslistan hyväksyminen

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.



4

Lukuvuoden 2008 - 2009 suunnittelua.

Ammattimessut järjestetään koululla 15.11.2008.

Messujen järjestämisessä Pokalla on iso rooli esittelijöiden hankinnassa, päätettiin lähettää kysely oppilaiden mukana kotiin joissa tiedustelllaan vanhenpien,isovanhempien tai sisarusten halukkuutta tulla esittelemään omaa ammattia.

Messut on järjestetty kaksi kertaa aiemmin, viimeksi kaksi vuotta sitten, oppilailta saadun palautten perusteella messuille on tarvetta.





5

Muut esille tulevat asiat

Oppilaskunnan terveiset

Oppilaskunta on järjestäytynyt vuodelle 2008-2009.

hallituksen jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt

puheenjohtaja Mari Kuoppala

varapuheenjohtaja Arttu Puroila

Sihteeri Jenny Palosaari

Tiedottaja Aino Siurula

Rahastonhoitaja Oskari Haapsamo

7. edustaja Riina palosaari

8. edustaja Lotta Vähäsarja

9. edustaja Aleksandra Reskalenko

10. edustaja Aydin M.Zahep



Opilaskunnan järjestämän valokuvauksen hoitaa sama yritys kuin edellisvuona koska sopimus on kaksi vuotinen, kuvauksen jälkeen järjestetään kysely kuvaukseen liittyen.

Joulukuussa järjestetään koulussa vuosittaiset tanssiaiset.

Oppilaskunnan kioski toiminta on kehityksen kohteena, koska käytännön järjestämisessä oli edellisvuonna ongellmia, työnimenä "maitolaituri", "nastamesta".



Opettaja kunnan terveiset

Etukäteen jännitti kuinka hoidetaan 10 luokkalaisten suurimäärä, ilmoittautuneita 183 oppilasta kouluun saapui 108 oppilasta. Perustettiin viisi 10 luokkaa ja saatiin opetus järjestettyä, joten loppujenlopuksi kaikki hyvin.

Syksy ollut rauhallinen ja kaikinpuolin erittän mukava.

Tänä syksynä mietitty erityisesti uusien seiska- ja kymppiluokkalaisten vastaanottoa jotta saataisiin hyvä liikkelle lähtö uudessa koulussa. Tukioppilaiden kanssa järjestettiin erilaisia leikkejä sekä muuta kivaa yhdessä tekemistä, näin saatiin ryhmät mukavasti liikkeelle.



6

Kokousaikataulu

Päätettiin kokoontua kerran kuukaudessa, joka kuukauden toisella viikolla, sovittiin alustavasti seuraavat kokouspäivät ke 1.10, ke 5.11, ti 9.12 klo 18.00.



7

Kokous päätettin

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.00


tiistai 26. elokuuta 2008

Syksyn ensimmäinen kokous ti 16.9. klo 18

Vanhempaintoimikunta Pokka toivottaa Pohjankartanon yläasteen oppilaiden vanhemmat tervetulleeksi syksyn ensimmäiseen kokoukseen, joka keväällä ilmoitetusta ajankohdasta poiketen kokoontuu ti 16.9 klo 18 koulumme opettajainhuoneessa. Tervetuloa!