sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Maaliskuun kuukausikokous
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
Läsnä:
Marja Pohjola-Effe, pj
Outi Renko, kokouksen sihteeri
Kirsti Kokko-Järvelä
Minna Pessala
Riitta Vikeväinen
Tuula Korpi
Jukka Holmala
Erja Nurkkala
Ronja Salo, tukioppilas
Esityslistan mukaiset asiat
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen 18.03
2. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin.
3. MLL:n puheenvuoro, Anna-Maria Raukovaara (perhepalveluohjaaja)
Anna-Maria Raukovaara tuli Pokan pyynnöstä kertomaan lisää MLL:n luennoista vanhempainiltoihin. Edellisessä kokouksessa valitsimme vanhempain illan teemaksi kiusaamisen. Anna-Maria kyseli Pokkalaisten omia toiveita ja keskustellessamme nousi muutama pääkohta, joihin luennon on hyvä perustua. Tärkeiksi asioiksi nousivat kiusaamisen ennaltaehkäisy, kiusaamiseen puuttuminen ja kiusaamisen seuraukset. Pohjankartanon terveyskyselyssä nousi esille huolestuttava seikka, liian moni poika kertoi, ettei hänellä ole yhtään kaveria. Luennolla tulee esille yksinäisten huomaaminen ja miten yksinäisiä voisi saada mukaan yhteiseen toimintaan. Tavoitteena on saada tukioppilaiden toimintaan ideoita, sillä he ovat tärkeitä arjen toimijoita. Lisäksi tärkeinä asioina tulivat esille nettikiusaaminen, jossa rajanveto kodin ja koulun välillä on muuttunut viime vuosina sekä miten toimia, jos oma lapsi onkin kiusaaja.
Syksyn teemavanhempainilta on suunnattu edellisten vuosien tavoin 8. luokkalaisten vanhemmille, muille vanhemmille tilaisuus on avoin ja mahdollisuuksien mukaan verkkoversiota kehitetään. Vanhempainillan tarkka päivämäärä lyödään lukkoon toukokuun viimeisessä Pokan kokouksessa.
4. Koulukuvausasia
Todettiin, ettei uusia tarjouksia voi pyytää ennen kuin opetusvirasto on antanut yhtenäiset ohjeet tarjouspyyntöjen tekotavasta. Seppälän koulukuvaamo haluaa tulla esittäytymään, tämä esittely on 4.4. kokouksessa.
5. Muut asiat
Ammattimessut. 4.4. kokousessa päätetään ammattimessukyselyn toteuttamisesta oppilaille. Vanhat pohjat ammattimessujen suunnitteluun ja toteutukseen on olemassa, joten suurempia esivalmisteluja ei sen suhteen tarvita. Keskusteltiin yhteydenotosta Opettaja-lehteen, mikäli haluaisivat tulla tekemään juttua lehteen ammattimessuista.
6. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.21
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Helmikuun kuukausikokous
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
Läsnä:
Marja Pohjola-Effe, pj
Outi Renko
Jaana Lamberg
Riika Lantto
Riitta Vikeväinen
Tuula Korpi
Heli Heikkinen
Jukka Holmala
Kirsi Kumpulainen
Eija Kreivi-Kangas, siht.
Esityslistan mukaiset asiat
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen 18.00
2. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin. Lisäyksenä Koulukuvausasia.
3. Teemavanhempainillan palaute; tulevat vanhempainillat
Ilta oli suunnattu lähinnä 8. lk:n vanhemmille, joita olikin kiitettävästi paikalla. Pyydettyjen palautteiden mukaan vanhemmat olivat olleet tyytyväisiä teemavanhempainiltaan. Keskustelu luokissa oli myöskin ollut kohtuullisen vilkasta. Koska kokemukset olivat hyviä, halutaan teemavanhempainiltoja jatkaa. Teemaillan voisi jatkossa suunnata koko yläasteelle. Mahdollisimman monen osallistuminen voitaisiin taata videoyhteydellä, jostaon hyviä kokemuksia toisesta koulusta. Tähän on Kaupungilta mahdollisuus saada rahoitusta ja yliopistolta tarv. apua. Jatkokeskustelu luokissa voisi olla vanhempaintoimikunnan jäsenten vetämiä.
Seuraavan teemaillan aihetta mietittiin jo valmiiksi. Koulun vuosikellossa on kiusaamisteema, joka luontevasti olisi hyvä teema myös vanh.illassa. MLL:lta voisi pyytää asiantuntijan alustamaan. Lisäksi olisi hyvä saada myös kiusatun puheenvuoro. Riitta lupasi kysyä sopivaa henkilöä kertomaan omasta näkökulmastaan asiasta. Tukioppilaat työstävät kiusaamisasioita paljon ja heitäkin on mahdollista hyödyntää teemaillassa. Teemailta ajoittuu syys-lokakuun vaihteeseen ja kytketään yhteen kasvatuksellisen vanh.illan kanssa, joka on perinteisesti ollut suunnattu 8.lk:lle, mutta nyt siis koko koululle. Ajankohta ko. illalle lyödään lukkoon syksyllä. Kirsi vie suunnitelmat oppilashuoltoryhmään tiedoksi.
Marraskuussa ammattimessut. Oppilailta kysytään ammattiesittelytoiveita huhtik. jakson vaihtuessa. Maaliskuun vanh.toimikunnan kokouksessa suunnitellaan valmisteluja lisää.
4. Valokuvauksesta
Viime keväänä käynyt useita valokuvausten järjestäjiä esittelemässä kuvapakettejaan. Tarjoukset ovat vanhentuneet. Marja pyytää uudet tarjoukset . Tehdään 1-2 vuotinen sopimus. Kuvausajankohta pyritään saamaan alkusyksyyn.
5. POKKAn työjaon selkiyttäminen
Jos pj. on estynyt osallistumaan kokoukseen, varapj. laatii esityslistan ja toimittaa sen sihteerille, joka laittaa sen ePOKKAan.
6. Muut asiat
Outi oli ollut kahdesti syksyn aikana mukana Vanhempain foorumien tapaamisissa. Jatkossa olisi hyvä olla mukana toinenkin edustaja Pohjankartanosta, jotta saataisiin asioita paremmin jalkautettua. Seuraava tapaaminen on toukokuussa 2012.
Sovittiin, että jos vanhempaintoimikunnan jäsen on estynyt tulemaan kokoukseen, hän ilmoittaa asiasta pj:lle (marja.pohjola-effe@oulu.fi)
Kevään kokousten ajankohdiksi sovittiin: 14.3., 4.4. ja 7.5.
7. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.18
lauantai 17. joulukuuta 2011
Helmikuun kuukausikokouksen esityslista
Paikka: Pohjankartanon opettajainhuone
1. Kokouksen avaus
2. Esityslistan hyväksyminen
3. Teemavanhempainillan palaute
4. POKKAn työnjaon selkiyttäminen
5. Kevään kokousajoista päättäminen
6. kokouksen päättäminen
Joulukuun kuukausikokous
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
Läsnä: Outi Renko, puheenjohtaja
Heli Lindberg
Kirsi Kumpulainen
Eija Kreivi-Kangas, siht.
Esityslistan mukaiset asiat
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen 18.04
2. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin. Lisäyksenä 8. lk:ien vanhempainillan kokemuksia sekä Outin palaute Vanhempain foorumien tapaamisista.
3. Tukioppilastoiminnan esittelyä
Tukioppilastoiminnasta olivat kertomassa Tukioppilaiden pj. Nelli Hänninen ja vpj. Katriina Kukkonen. Tukioppilaat ovat vapaaehtoisia, käytöksellään esimerkkeinä muille oppilaille. He pyrkivät lisäämään koulun yhteishenkeä mm. erilaisten tapahtumien kautta. He toimivat "silminä ja korvina" esim. kiusaamistilanteita havaitakseen; opettajat eivät huomaa kaikkea. Tukioppilaat käyvät kertomassa keväisin tuleville 7. lk:laisille yläasteesta ja esittelevät kouluansa sekä toimivat sitten kummeina uusille 7. lk:laisille. Tukioppilaat kokoustavat n. kahden viikon välein. MLL kouluttaa tukioppilaat ja koulutuksesta saa todistuksen.
4. Kokemuksia 8. lk:ille 24.11. järjestetystä vanhempainillasta
Minna Pessala oli hyvin kiteyttäny/koonnut Terveyskysekyjen tulokset ja esitteli ne vanhemmille. Vaikka kyseessä oli vaikeita asioita mm. päihteiden käytöstä, ne tuotiin esille rakentavalla asenteella. Vanhemmat olivat yllättyneitä esim. alkoholin käytön yleisyydestä. Luokkakohtaisista tapaamisista Kirsi pyytää vielä palautetta ko. luokkien vanhempaintoimikunnan edustajilta ja tuo sen seuraavaan kokoukseen.
5. Vanhempain foorumit
Outi oli ollut kahdesti syksyn aikana mukana Vanhempain foorumien tapaamisissa. Kyse on Koti-koulu -yhteistyön kehittämisestä, jonka tukena toimivat Vanhempain Akatemia (Nuorten Ystävät ry), Vanhempainliitto ja Oulun kaupungin opetustoimi. Foorumi toimii hyvien käytänteiden jakamispaikkana. Hyviä ideoita oli mm. selkeytetty työnjako, tiedotukseen liittyvät asiat sekä videovälitteiset vanhempainillat. Jatkossa olisi hyvä olla mukana toinenkin edustaja Pohjankartanosta, jotta saataisiin asioita paremmin jalkautettua. Seuraava tapaaminen on toukokuussa 2012.
6. Muut asiat
Kirsi muistutti Oppilaiden Joulukonsertista Tuomiokirkossa 13.12. klo 19 sekä Joulukirkosta 17.12. klo 9, joihin vanhemmilla on mahdollisuus osallistua.
Seuraava vanhempaintoimikunnan kokous 8.2.2012 klo 18. Tuolloin sovitaan kevään muut kokousajankohdat.
7. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.50
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Joulukuun kuukausikokous
Aika: Ke 7.12.2011 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon opettajainhuone
1. Kokouksen avaus
2. Esityslistan hyväksyminen
3. Tukioppilastoiminnan esittely
4. Muut asiat
5. kokouksen päättäminen
lauantai 12. marraskuuta 2011
Marraskuun kuukausikokous
Keskiviikko 2.11.2011 klo 18.00
Pohjankartanon vanhempaintoimikunta
Läsnä:
Marja Pohjola-Effe, puheenjohtaja
Riika Lantto
Outi Renko, kokouksen sihteeri
Milka Viitanen, oppilaskunnan edustaja
Salla Takamäki, oppilaskunnan edustaja
Riitta Vikeväinen
Tuula Korpi
Minna Pessala, oppilaskunnan ohjaava opettaja
Erja Nurkkala
Heli Heikkinen
Esityslistan mukaiset asiat
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen 18.04
2. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin. Muihin asioihin sovittiin kuultavaksi
oppilaskunnan edustajien puheenvuoro.
3. Kaikkien luokka-asteiden vanhempainillan sisällön yhteenveto ja kutsun
laatiminen
Minna Pessala kertoi, että luokanvalvojille on vuodessa yhden
vanhempainillan velvoite. Osa luokanvalvojista (7. ja 9. luokat) on jo
vanhempainillan pitäneet tälle lukuvuotta, joten heille ei voi tätä
velvoitetta enää antaa. Vanhempainilta pidetään alkuperäisen suunnitelman
mukaisesti 8. luokkien vanhemmille, mutta kaikille luokka-asteille
välitetään kutsu ja vanhemmat ovat erittäin tervetulleita vanhempainiltaan
keskustelemaan ja kuulemaan tärkeistä asioista.
Alustajaksi vanhempainiltaan on saatu myös Pohjankartanon koululla toimiva
psyykkari, psykiatrinen sairaanhoitaja Anna Onnela. Hän pitää vanhempain
illan alussa n. 30 minuutin alustuksen terveyskyselyn huolenaiheiden
pohjalta. Tämän jälkeen vanhempainilta jatkuu luokissa luokanvalvojien
johdolla. Kunkin luokan vanhempaintoimikunnan edustajat lupasivat mennä
mukaan vanhempainiltaan ja osallistua aktiivisesti keskustelun
herättämiseen, jotta luokanvalvojat eivät jää yksin tämän asian kanssa.
Muiden luokkien vanhemmat voivat kokoontua alustuksen jälkeen yhteen Pokan
edustajan kanssa keskustelemaan.
Laadittiin runko kutsulle, jonka Minna Pessala lupasi laatia loppuun ja
laittaa eteenpäin.
4. Muut asiat
Oppilaskunnan edustajat kertoivat tämän syksyn toiminnastaan. Syksyllä on
valittu uusi hallitus, johon kuuluu kaksi oppilasta per luokka-aste.
Oppilaskunnan hallitukselle kuului myös taksvärkkipäivän tuoton kohteiden
päättäminen. Tänä vuonna tuotto menee puoliksi Taksvärkki Ry:n kautta Unelma
ammatista –projektille Mosambikiin ja toinen puoli Suomen Luontoliitolle.
Viikolla 41 oppilaskunta oli järjestänyt myyjäiset. Myöhemmin syksyllä
järjestetään Oulun kaupungin nuorisovaalit, joiden toteuttamisessa
oppilaskunnan edustajat ovat mukana. Oppilaskunta osallistuu tänä syksynä
vielä ainakin koulun joulujuhlan ja joulutanssiaisten järjestelyihin.
5. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.15
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Kuukausikokouksen esityslista
Keskiviikko 2.11.2011 klo 18.00
Paikka: Pohjankartanon opettajainhuone
Esityslista
1. Kokouksen avaus
2. Esityslistan hyväksyminen
3. Kaikkien luokka-asteiden vanhempainillan sisällön yhteenveto ja kutsun laatiminen
4. Muut asiat
5. Kokouksen päättäminen